Mistäköhän tän purkamisen oikein alottaisi.. voisin käydä raskaudet läpi aikajärjestyksessä niin saa ehkä omia ajatuksia selvemmäksi.
Ensimmäistä vauvaa meille odotettiin saapuvaksi vuodelle 2011. Varhaisultrassa kaikki oli hyvin ja syke saatiin kuulumaan kahdella eri neuvolakäynnillä. Sitten olikin nt-ultran vuoro, eikä sykettä enää nähty ja kehitys oli loppunut joskus viikon 9-10 paikkeilla=keskeytynyt keskenmeno
Toinen raskaus meni mallikkaasti loppuun asti ja kesällä 2012 meille syntyi hieman alle 3kg painava pieni. Raskausaikaa varjosti raskausdiabetes jota lääkittiin insuliinilla. Lääkärit pelottelivat melkein koko raskausajan isolla vauvalla koska verensokerit ei millään pysyneet aisoissa. Synnytystä alettiin käynnistelemään ja kuuden päivän jälkeen pieni syntyi imukupin avustuksella.
Kolmas raskaus meni kesken rv 6+6
Neljäs raskaus meni taas loppuun asti ja tällä kertaa Radi pysyi kontrollissa pelkällä ruokavaliolla. Pieni painoi syntyessään 2014 hieman yli 4kg
Viides raskaus onkin sitten se jossa kaikista pahin tapahtui. Raskausaikana taas verensokerit alko nousemaan ja lääkityksenä oli alkuun metformiini ja muutaman viikon päästä vielä insuliini. Jossain vaiheessa lapsivettä huomattiin olevan runsaasti ja vauvakin viihtyi poikittain, sectiolla peloteltiin. Lapsiveden määrää ja verensokereita kontrolloitiin loppuraskaudessa melkein viikon välein. Käynnistyspäivä oltiin jo alustavasti sovittu rv 38+, mutta konsultoitu ylilääkäri oli sitä mieltä ettei syytä käynnistykselle ole ja synnytyksen luonnollinen käynnistyminen on äidille ja vauvalle terveellisempää ja turvallisempaa… Sain uuden käynnistysajan rv 40+
Aamulla menin sovitusti keskussairaalalle jännittyneenä, tänään meille tulisi vauva 🙂
Hetken odottelun jälkeen pääsin käymään käyrillä. Hoitajalla tuntu olevan vaikeuksia antureiden kanssa ja sanoi poistuvansa huoneesta ja palaavansa pian takaisin. Meni ehkä noin pari minuuttia ja hoitaja ilmoitti lääkärin olevan vapaa ja että käyrän ehtisi ottaa kyllä myöhemminkin (tässä vaiheessa en tajunnut edes pelätä). Totuus iski päin näköä kun tuijotin monitoria ja näin liikkumattomana vauvan. Muistan toistaneeni kysymystä:”miksei siellä näy mitään?!” Lääkäri ultrasi ehkä noin pari minuuttia ja silloin kuului ne sanat joita kukaan odottava äiti ei halua kuulla:” olen pahoillani, vauva on menehtynyt”. Puoli tuntia sairaalaan saapumisesta koko maailma oli romahtanut ja aika pysähtyi…
Synnytystä alettiin sitten käynnistelemään ja huoneessa lappasi kriisihoitajaa ja kätilöä niin tiuhaan tahtiin etten enää edes muista ketä siellä kävi. Lippuja ja lappuja tuli kouraan vaikka kuinka paljon. 19 putkea verta imivät tarkempia tutkimuksia varten. En osannut edes itkeä, olisi tehnyt mieli vaan huutaa ja raivota.
Syyskuisena iltana 2016, hieman seitsemän jälkeen pieni (taas alle 3kg) lapsemme sitten syntyi vihreän lapsiveden saattelemana, napanuora kaulan ympärillä. Se hiljaisuus mikä synnytyssalissa vallitsi, on jäänyt mieleen ja tullut uniin. Miten paljon sitä toivoi että kaikki olisi ollut vaan unta ja ihan kohta vauva parkaisee. Mutta pelkkää hiljaisuutta…
Kuudes raskaus alkoi tämän vuoden puolella, mutta meni kesken rv 6+4
Seitsemäs kerta meni kesken kolme päivää sitten varhaisessa vaiheessa, rv 4+6. Oletan että kyseessä oli kemiallinen raskaus, testiviiva ei vahvistunut haamua kummemmaksi.
Vähän meinaa huumori loppua jo kesken.. Mutta ei meitä vielä ole nujerrettu, tulkoon lisää paskaa niskaan vaan, kyllä me kestetään.
