Tässä taas pidempi aika vellottu itsesäälissä.. Ärsyttää saamaristi kun kaikki esittelee vauvojaan Facebookissa ja missälie, mut mä en saa. Olen kateellinen, surullinen, katkera.
Vauvan syntymäpäivä lähestyy vääjäämättä enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Sisarukset haluaa vauvalle kakun ja ilmapalloja ja tietysti uudet kukat ja kynttilä haudalle. Jotain puhetta myös lahjan ostamisesta oli, en vaan tiedä kuinka paljon krääsää hautausmaalle saa oikein viedä.
Mietin tossa joku aika sitten, miten vaan kaksi ihmistä vuoden aikana on kysynyt mitä mulle kuuluu. Ihmiset ei tunnu tajuavan että mä olen vielä ihan sama tyyppi, pienin muutoksin tosin. Ihmiset ei muista/halua muistaa. Se hiljaisuus on kaikista pahinta. Ne harvatkin ystävät joita mulla oli, kaikkos kokonaan vauvan kuoleman jälkeen. Turhauttaa..
Sekava teksti, sekavat ajatukset..